skip to Main Content

19.3.2020 Katja Sandholm / OmaisOiva-ohjaaja

Viime viikolla alkoi ilmassa väreillä epätietoisia ajatuksia siitä mitä nyt onkaan tapahtumassa, koskettaako viruksen leviäminen oikeasti myös meitä. Koronavirus alkoi vallata Suomea, uusien tartuntojen lukumääriä vahdittiin lehtien palstoilta tämän tästä. Miten käy OmaisOiva-toimintojen, lastemme koulunkäynnin, riittääkö ruoka, pääsemmekö kauppaan? Kuinka jatkamme toimintoja eteenpäin, ettemme altista omaishoitajia ja heidän läheisiään virukselle.

Perjantaina 13.3. päätimme monen muun yhdistyksen tavoin perua kaikki toimintomme, jotka olisivat edellyttäneet lähikontaktia. Kymmeniä puheluita ja satoja tekstiviestiä liikkui työntekijöiden ja omaishoitajien kesken. Peruutimme kaikki keväälle sovitut tapahtumat, valmennukset, vertaistukiryhmät, kahvilat, kioskit ja OivaHetket. Peruutimme ulkopuoliset tilavaraukset, varatut asiantuntijavierailut, kuntosalitoiminnot, kaikki. Suljimme OmaisOhjaamon. Korona vei mennessään paljon.

Maanantai valkeni uuden edessä. Me työntekijät olimme siirtyneet etätöihin omiin koteihimme. Perumisia tehtiin vielä, mutta pohdimme jo kuumeisesti uusia toimintamuotoja. Järjestimme omia palavereita verkkoyhteyksien äärellä ja säädimme tekniikoita kuntoon. Iltapäivällä hallitus tiedotti, että Suomi sulkeutuu. Se ei tarkoittanut enää pelkästään omaa työskentelyä etänä, nyt meitä olisi koko perhe kotona useiden seuraavien viikkojen ajan. Kuinka sujuisi työnteko ja lasten koulunkäynti saman katon alla? Parin päivän jälkeen sain kuitenkin ilokseni todeta, ettei ongelmia ollut. Lapset olivat vastuuntuntoisia ja tekniikka oli heillä hallussa jo entuudestaan.

Keskiviikkona omaishoitoyhdistykset pitivät Teams-palaverin verkossa omaishoitoliiton kanssa. Jaoimme samoja huolia keskenämme ja olimme kaikki samaa mieltä siitä, että estämme taudin etenemistä kaikin mahdollisin tavoin. Vapaaehtoisten kartoittaminen alkoi jo heti maanantaina ja useita uusia vapaaehtoisia ilmoittautui mukaan kauppa-aputoimintaan. Naapuriapu kunniaan! Muistutettakoon, että vapaaehtoisemme toimivat turvallisesti ilman lähikontakteja ja kipeänä pysytään kotona.

Eipä muuten kuukausi sitten olisi vielä voinut ajatella miten tärkeäksi HelmiOmaishoitajat-etäryhmämme muodostuu. Siihen osallistujilla on muuten erittäin vaikea osallistua OmaisOiva-toimintohin, mutta nyt he ovatkin niitä ainoita, jotka voivat jatkaa ryhmätoimintoja. Mieltä lämmitti erään osallistujan sanat, joissa hän kertoi usein ryhmätapaamisen jälkeen illalla miettivänsä missä hän onkaan käynyt päivällä vaikka todellisuudessa hän on vain osallistunut ryhmään poistumatta talostaan. Ryhmä saa siis tuntemaan, että olisi oikeasti käynyt jossain.

Tällaisia mahdollisuuksia haluamme tarjota myös heille, jotka eivät tällä hetkellä pääse kodistaan minnekään. Niistä tietoa heti, kun lähdemme uusia tapoja kokeilemaan. Siihen saakka meille voi soitella, laittaa viestejä ja sähköpostia. Seuratkaa facebookia, sitä voi nyt seurata myös uusittujen kotisivujen kautta etusivulta käsin olematta itse facebookiin kirjautuneena. Käytössämme on myös whatsappit ja messengerit.

Pesethän käsiäsi ja estä taudin leviämistä!

Takaisin

Back To Top