6.6.2020 Marjatan ajatuksia vapaaehtoisuudesta ja ystävyydestä Eevin kanssa
#OmaishoitoKoskettaaJokaista #Omaishoitoyhteisö
Olin puolisoni omaishoitajana muutaman vuoden ja kun tämä aika loppui, minulla oli mahdollisuus tehdä muutakin. Vuosi sitten tutustuin Eeviin Hiiden Omaishoitajien kautta ja niin minusta tuli Eevin ystävä. Hän on jo vuosia ollut miehensä omaishoitaja ja elämä keskittyy kodin kuvioihin. Puolisoa ei voi jättää yksin. Hänen tilanteensa takia myös meidän kohtaamisemme ovat tapahtuneet heidän kotonaan.
Kahviteltiin, keskusteltiin, kerrottiin elämänvaiheistamme ja näin tutustuttiin toisiimme vähän kerrassaan paremmin. Huomasimme pian, että meillä on samantapainen maailmankatsomus ja sekin on tuonut lisää lämpöä ja helppoutta keskinäiseen vuorovaikutukseen.
Eevi on ihailtavasti ottanut käyttöönsä lahjansa, esimerkiksi kirjoittamisen, vaikka hän ei ole juurikaan saanut käydä kouluja. Tietokoneet ja muut tämän päivän viestintävälineet eivät olleet Eeville tuttuja. Silti häntä ei pelottanut lähteä mukaan kokeiluun, jossa omaishoitajat ovat saaneet pienessä ryhmässä pitää keskenään yhteyttä verkon välityksellä. Eevi esitteli ylpeänä laitettaan minullekin samana päivänä, kun hän oli päässyt sitä kokeilemaan.
Kun korona ja sen tuomat rajoitukset iskivät, ajattelin ensin, että puhelin on ainoa mahdollisuus yhteydenpitoon. Sitten keksin, että voinhan kävellä heidän talolleen ja soittaa ovikelloa. Nyt ilmojen lämmetessä olemme jutelleet oven suussa, sopivalla etäisyydellä tietenkin ja ehkäpä kesän edetessä voimme viettää pitempiäkin aikoja yhdessä. Eeville pihan ja puutarhan hoito on tärkeää.
Iloa Eevin perheeseen tuovat samassa talossa asuva tyttären perhe ja kaksi temperamenttista kissaa. Niiden touhuja minustakin on hauska seurata. Uudessa ihmissuhteessa oppii aina uutta elämästä ja ihmisestä. Ihailen Eevin joustavuutta ja kykyä nähdä ilonaiheita ja liikkumavaraa niissä tilanteissa, jotka tämänhetkiset olosuhteet hänelle mahdollistavat. Elämä on tässä ja nyt, ei jossakin, mikä ei ole mahdollista ja saavutettavissa.
En oikeastaan haluaisi puhua vapaaehtoistyöstä. Minulle tärkeää on tasa-arvoinen yhteys. Yhtä lailla Eevi varmaan voisi sanoa, että hän tekee vapaaehtoistyötä olemalla kanssani ystävänä. 💛💛
Marjatta Pulli