25.9.2020 Dialogia hoivan laadusta
#OmaishoitoKoskettaaJokaista #Omaishoitoyhteisö
Iäkkäiden ihmisten hoidon laadusta puhutaan paljon. Elämänlaatu ja hyvinvointikin mainitaan. Kysynkin, mitä on hyvä ja laadukas hoito, hoiva tai huolenpito ja mikä kenellekin tuottaa hyvinvointia ja elämänlaatua? Onko se erilaista kotona omaisen tai kotihoidon tuella asuvalle kuin ympärivuorokautisen hoidon piirissä olevalle? Ei välttämättä. Keneltä laadun ja hyvinvoinnin toteutumista pitää kysyä ja uskaltaako kysymykseen vastata rehellisesti, pelkäämättä palvelun edelleen huononemista tai hoitohenkilökunnan loukkaamista tai jopa suututtamista?
On helppo esittää visaisia kysymyksiä, antaa omasta mielestään rakentavaa kritiikkiä tai kehua saamaansa hoitoa ja palvelua vuolaasti edessä, ja vielä helpompaa on mollata sitä takana. Tekstaripalstaa tai facebookia lukiessa tai kaupan hyllyjen välissä käytävissä keskusteluissa, tuntuu usein siltä, että meillä kaikilla on valtavasti tietoa ja laajaa kokemusta milloin mistäkin vanhusten palveluja tuottavasta yksiköstä. Yleensä vankka tieto pohjautuu siihen, kun joku tutun tuttu tai naapuri joskus, useitakin vuosia sitten, on saanut huonoa palvelua tai kohtelua. Paha kello kuuluu kauas ja KAUAN! Siksi asiakkaiden tyytyväisyydestä tulisi pitää hyvää huolta, nyt ja aina!
On hyvä, että asioista uskalletaan puhua ja epäkohdat nostetaan esille. Aina on parannettavaa, mutta aina on jotain hyvääkin. Hyvienkin asioiden raportoiminen voi edistää ja monistaa hyviä kokemuksia. Sillä kun toisen hoitojakso tai palvelukokemus on huono, voi toinen kehua saman yksikön tai palveluntuottajan maasta taivaaseen. Siksi oma kokemus on se ratkaisevin, on se sitten hyvä tai huono. Olisi tärkeää, että uskaltaisimme ottaa mieltämme askarruttavat asiat reilusti esille, muutenhan emme voi edes odottaa niiden muuttuvan. Ja yhtä tärkeää on muistaa kiittääkin, jos kokee kiitoksen olevan paikallaan ja palautteen olevan aidon ja rehellisen. Hymistelyn voimaan en usko.
Asiakastyytyväisyyskyselyitä tulee ja menee. Niihin vastaa aina vain osa palvelujen piirissä olevista asiakkaista, koska osa ei jaksa, viitsi tai osaa vastata. Niidenkään ihmisten mielipide ei tule kuuluviin, jotka eivät palvelujen piiriin ole edes päässeet. Tilastot saattavat siis kertoa palvelujen laadusta ja riittävyydestä ihan muuta kuin miltä tilanne yleisissä tai kahvipöytäkeskusteluissa näyttäytyy. Jokainen kyselyyn osallistuva vastaa kuitenkin aina omista lähtökohdistaan ja kokemuksistaan käsin. Siksi vastaukset voivat myös eri aikoina vaihdella samallakin ihmisellä ja varsinkin vastaajien välillä, eikä oikeaa vastausta ole olemassakaan. Tietävätkö kunnan viranhaltijat; johtajat, palveluohjaajat tai hoitohenkilöstö, mikä meille olisi se kaikkein paras, omista tarpeistamme ja mieltymyksistämme lähtevä hoito tai hoiva? Olisihan se suotavaa, mutta tiedämmekö varmasti itsekään; siinäpä se!
Terveinä ja voimiemme tunnossa olevina, meillä on vahvat mielipiteet tarpeistamme ja siitä, kuinka haluamme itseämme kohdeltavan, jos ja kun tilanne iän tai sairauden myötä muuttuu ja huononee. Monet keräävät rahaa pahan päivän varalle, voidakseen turvata itselleen riittävät ja laadukkaat palvelut, jos tilanne sitä vaatii. Osa lahjoittaa nopeasti ylimääräiset rahansa pois pelätessään kunnan vievän tuhkatkin pesästä, jos he joutuvat kotihoidon tai muun hoivan piiriin. Tiedoksi: EI vie! Onneksi on niitäkin, jotka luottavat omaistensa ja yhteiskunnan tukeen, eivätkä liikaa stressaa mieltään raha-asioidensa vuoksi. Nämä toiveet kuitenkin myös muuttuvat, samoin se, raaskiiko itseään varten kerättyjä varoja kuitenkaan käyttää oman hyvinvointinsa tukemiseen. Jospa se paha päivä onkin vasta edessä ja pitää edelleen säästää. Tai lahjoittaa jälkipolville. Liiankin tuttua palvelujen piirissä parhaillaan olevalle, tai sinne juuri tulevalle sukupolvelle.
Mikä sitten kenellekin on juuri oikea tapa varmistaa oman hyvinvointinsa säilyminen, vaikka iän karttuessa terveydentila heikkenisi ja palvelujen tarve kasvaisi. Se on yhtä yksilöllistä kuin hoidon ja palvelujen laadun kokeminen. On kuitenkin muutamia merkittäviä asioita, joita jokainen voisi etukäteen edes pohtia ja mielellään jopa tehdä jo silloin, kun siihen omat voimat vielä riittävät. Mitä aikaisemmin huolehdimme asumisemme esteettömyydestä, edunvalvontavaltuutuksen ja hoitotahdon tekemisestä, sitä helpompaa meidän on luottaa siihen, että kaikki hoituu myös, mikäli terveys alkaa reistailemaan.
Asunnon esteettömyys ja tavallisistakin kaupoista saatavilla olevat pienet arjen apuvälineet, ovat tärkeitä ja arjen sujumista helpottavia asioita minkä ikäiselle ja missä elämäntilanteessa oleville ihmisille hyvänsä. Tarttumapihdit, liesivahti, purkinavaaja, kuuluva tai vilkkuva ovikello, helppokäyttöinen puhelin, yksinkertainen kaukosäädin jne. eivät vie ketään vararikkoon tai tee häntä naurettavaksi. Päinvastoin, jos elämä on helpompaa, voi se olla myös rikkaampaa.
Edunvalvontavaltuutus tulisi olla melkeinpä pakollinen, sillä iästä riippumatta kuka tahansa voi yhtäkkiä sairastua tai vammautua niin pahasti, ettei hetkeen tai pahimmillaan koskaan enää pysty itse hoitamaan esim. rahaan, omaisuuteen tai tarvitsemaansa hoitoon ja palveluihin liittyviä asioita. On huomattavasti nopeampaa ja helpompaa lieventää tai jopa välttää sairastumisen aiheuttamaa kaaosta, sopimalla jo etukäteen siitä, kuka tai ketkä astuvat remmiin ja rinnalle, jos itse ei kykene.
Hoitotahdon ilmaiseminen on myös yksi keino saada toiveensa, mieltymyksensä ja inhotuksensa avustavien ihmisten tietoon. Kuinka ollenkaan voi kuvitella saavansa toivomaansa kohtelua, palvelua tai hoitoa, jos ei enää kykenekään ilmaisemaan niitä auttajilleen. Hoitajat, omaiset tai mikä muu auttajataho hyvänsä, ei pysty olemaan niin hyvä ajatustenlukija, kuin laadukas asiakkaan tarpeen ja toiveiden mukainen hoito edellyttäisi. Jokainen haluaa onnistua työssään, siksi hoitajaakin voisi halutessaan helpottaa laatimalla oman hoitotahtonsa jo siinä vaiheessa, kun siihen vielä kykenee. Esim. muistisairauden edetessä, se alkaa olemaan aina vaan vaikeampaa ja juuri silloin avustavat ihmiset näitä toiveita eniten tarvitsisivat.
Muistisairauteen sairastuneen lähimmäisen elämää sivusta ja rinnalla seuratessa, nämä edellä kirjoittamani asiat ovat olleet mielessäni enemmän kuin usein. Siksi kehotankin ryhtymään puheista ja suunnitelmista tekoihin, ennen kuin on niin sanotusti liian myöhäistä. Avuksi ja tueksi voi pyytää Hiiden Omaishoitajien OmaisOhjaamon työntekijöitä, kunnan palveluohjaajia, sosiaalityöntekijöitä tai vaikka asioihin perehtynyttä naapuria tai kokemusasiantuntijaa. Ja jos hoidon ja palvelujen laatu askarruttaa, ensisijainen yhteydenottokanava on tietenkin kyseisen palvelun tuottaja. Mikäli tarve vaatii, kannattaa pyytää apua sosiaaliasiamieheltä, joka jokaisella kunnalla tulee olla ja joka pyydettäessä (vieläpä maksutta) ohjaa, neuvoo tai tulee asiakkaan rinnalle ja tueksi tilanteissa, jossa ei omat tiedot, taidot tai voimat tunnu riittäviltä.
Yhteistyöllä, toinen toistemme tuella, avoimuudella ja riittävällä ennakoinnilla pärjäämme kaikki!
Värikästä syksyä ja paljon jaksamista meille jokaiselle!
Nimimerkillä aikaansa kutakin / vieraileva bloggaaja